lauantai 17. joulukuuta 2011

JOULULAHJOJA....

Ajattelin laittaa muutaman kuvan 9v, melkein 10v pojankoltiaisen paketeista... Ensin luulin, etten keksi mitään ( kun oikeasti ei tarvitse mitään ) , mutta kas, johan alkoi löytymään... :) . En ole ostanut siis kaikkea itse, mutta lahjankyselijöille on osalle vinkattu joitain näistä. Pehmeitä paketteja on myös ja lätkävarusteita .

Pussilakanasetti

ISO lego laiva

Munamiehen dvd

Kirpparilta löytyi jonkun tekemä munamies  


CD

CD

Toivelistalta Trick Bike sormipyöriä
Jekkukirja

DVD Boxi
Toivelistalta ilmakiekko peli   





Paljon löytyi nyt sitten kuitenkin, melkein kaikki toivelistalta. Eroperheenä minä vietän pojan kanssa joulua vasta joulupäivänä. En tiedä kuinka stressaavaa lapselle on, että tietää , että paketteja on useassa paikassa. Kaikkia paketteja en halua kuitenkaan antaa jouluaattona mukaan, kun haluan itsekin nähdä hänen riemunsa kun toiveet toteutuu. Itsekästä? En tiedä, mutta aika stressaavaa on tämä joulun aika, vaikka joulu-ihminen olenkin.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kalevala Koruja

Näin  netissä kuvan kauniista korusta ja yllätyin , kun huomasin sen olevan kalevala koru. 
Koru on Jona ja Mai .



Jona: Onnellisen ihmisen ilonkyyneleestä syntyy veden alle pieni helmi. Helmi kimaltelee vedessä houkutellen luokseen Jonan, ikuisten tarinoiden onnenkalan. Leikitellen Jona jahtaa helmeä, kunnes saa sen pyydystettyä ja kuljettaa sen mukanaan pohjanotkoon. Siellä laineet luovat helmen ympärille ketjun, jonka Jona lukitsee itselleen ainiaaksi.

Mai: Kerran elämässä merenneidoilla on mahdollisuus valita, uivatko he ainiaan sulavasti vedessä vai nousevatko he kahdelle jalalle ja luovat elämänsä uudelleen maan päällä. Hetkenä, jolloin merenneito päättää toteuttaa unelmansa ja suuntaa kohti uutta, hän jättää rannalle pyrstön. Pyrstö hautautuu hiekkaan, missä se vetää puoleensa meren kultaisimmat tyrskyt ja kimaltavimmat kuunsillat ja jähmettyy hiljalleen metalliksi.  


Tämän hetkinen onnen koruni, rakkain koruni on Kalevalan Koru Euran Sydän. 
Jos tarvitsen mukaani erityistä onnea tai rohkeutta, niin tämä koru löytyy kaulastani ;)  . 
Ja tietysti myös aivan arkenakin. 




 Silloin joskus kauan sitten, kun olin rippikouluikäinen niin nämä olivat tosi suosittuja.
Pitkässä ketjussa pullea lintu. Muistatteko? 






Ja lakkiaisten aikaan taisi nämä olla pop... 



Oikeastaan en ole kovin innostunut koruista. 
Johtuu ehkä siitä, että olen allerginen rihkamalle, siis ne alkavat heti kutittamaan. 
Sormusta pidin tosi mielelläni, enkä ottanut koskaan pois. 
Muita sormuksia kuin kihla- ja vihki, en osaa käyttää. 
Nyt taidan kuitenkin alkaa haaveilemaan tuosta Kalevalan Jona ja Mai korusta.


tiistai 22. marraskuuta 2011

Joulu.

Kohta se on täällä. Joulu. 

"Joulupukin suuret saappaat jalkaani jos saisin
koko maailman tietystikin heti parantaisin
Ruokaa, rahaa, terveyttä niille minä soisin,
joille täällä tänään onkin käynyt vähän toisin.
Sulle lahjan antaisin mä erityisen hyvän:
joulumielen iloisen ja rakkauden syvän."

Minä itse aloitan joulunodotuksen oikeastaan jo heti tammikuussa. Ekat lahjat hankin jo alesta ja sitten pitkin vuotta. Lahjoja on niin kiva antaa. Käytän paljon aikaa lahjojen valitsemiseen, löytääkseni kaikille sellaista, josta uskoisin lahjan saajan pitävän. Tietenkään en aina onnistu ;) . 

Vaikka lahjat eivät olekaan joulun pääasia, nii  kyllä se silti on iso asia. Benjamin on toivonut tänä vuonna paljon pelejä ja konsoleita (siis montaa erilaista!) sekä "pääkallo kamaa "  eli  vaatteita joissa on pääkallo... Sen siitä saa kun pukee yhdeksänvuotiaaksi asti lapsensa raitapaitoihin tai tuomas veturi vaatteisiin :( . Tyhmä minä. 



Pojastani on kasvanut iso. Silti hän on välillä niin kovin pieni. Murheet ja huolet eivät kuitenkaan ole enään samanlaisena kuin pienenä lapsena. Melko usein kuulen olevani ylihuolehtivainen (joka varmasti olenkin) tai että ylireagoin. Onkohan tuo totta ??? :) 

Jotain lelujakin toivelistalla oli vielä. Radio ohjattavia autoja ja seinään kiinnitettävä autorata.  Ja talvi potkulauta ja legoja. 

Benjamin tekee joka joulu äitini kanssa piparkakkutalon, ja niin teki tänä vuonnakin. Joulun jälkeen talo hajotetaan vasaralla ja mutustellaan.  Joulukoristeita ja -valoja on jo laitettu esille, on mulla keittiössä jo tonttu verhokin. 

Mä rakastan joulua, vaikka se ei samanlaista olekaan kuin silloin lapsena.








Lahja voi olla laulu
tai itse tehty taulu
tai auttamista
tai halaamista
tai hyvän sanan sanomista.
Siinä ei kulu kieli
ja tulee hyvä mieli. 




 Hauskaa Joulun odotusta ja ekaa adventtia kaikille !!




perjantai 7. lokakuuta 2011

ILTALUKEMISTA...





Kun olen nämä lukenut, niin olen lähempänä haavettani !!
Lukeminen alkaa ensi yönä!!!

perjantai 30. syyskuuta 2011

Po.p / Polarn O. Pyret , UUTUUKSIA....



Tässä muutama minun  suosikki:





Ihanat pehmeät pyjamat!




Vauvalle lampaita. Takaa raidalliset.





Mamma Parka takki. Vedenpitävä, laadukas . 
Olisi täydellinen päiväkodin pihalla tuulessa, sateessa ja tuiskussa. 
Vind- och vattentät parkas med avtagbart foder i pile-fleece. 
Materialet andas och har tejpade sömmar, reflexer samt har en smuts- och vattenavvisande yta. 
Luvan är avtagbar och går att justera bak till rätt passform.  




Tätä ajattelin käydä kokeilemassa itselleni.

Voi PO.P. On ne vaan niin ihania. 








torstai 29. syyskuuta 2011

Muutama kirjavinkki ...



 Teos kertoo, miksi ylenpalttisista kielloista ja rajoituksista 
on lapsille enemmän haittaa kuin hyötyä.
Lasten vapaus on kadonnut kuin huomaamatta. 
Media myy kauhukuvia, hyvää tarkoittavat vanhemmat
ja ammattikasvattajat kiristävät valvontaansa, ja tila lasten leikille ja liikkumiselle kutistuu kutistumistaan.
Se että 1960–1970-lukujen lapset kiipeilivät puihin, pyöräilivät porukoissa pitkin kaupunkeja ja kyliä, leikkivät käpysotaa ja kävivät öisin kalassa, on nykylapsille pelkkä haave. Popkorniin tukehtuu! varoittelevat aikuiset. Pyöräilykypärän kiinnitysremmiin voi kuristua!
Ruohikossa vaanivat punkit ja käärmeet!
Varo, varo, varo väittää, että riskit kuuluvat elämään – myös lapsuuteen. 
Teos vapauttaa huolekkaat vanhemmat ja ammattikasvattajat turhista peloista sekä tarjoaa hyvän perustelun silloin, kun kaikkialle hiipinyt turvallisuuspuhe ahdistaa. Kirja rohkaisee terveen järjen käyttöön, iloiseen liikkumiseen ja leikkiin. Se auttaa kohtaamaan yhteiskunnan lisääntyvät turvallisuusnormit, varoitukset ja omatkin pelot levollisin mielin.
Elämä ei ole suoja vaan seikkailu!







Leikkiminen kielletty! lähestyy lasten ja nuorten asemaa näiden omasta näkökulmasta, joka keskusteluissa yleensä sivuutetaan. Miksi lastenkulttuuri ei ole lasten omaa vaan näille suunnattua kulttuuria? Miksi lapseen suhtaudutaan kuin keskeneräiseen projektiin, joka pitäisi saada valmiiksi sovitussa aikataulussa? Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa? Miksi pelkäämme äänekästä, liikkuvaa ja monennäköistä lapsuutta?
Leikkiminen kielletty! on terävä ja tunteita herättävä keskustelunavaus tulenarasta aiheesta, joka on aina ajankohtainen. Jukka Laajarinne etsii näkökulmia lasten ja nuorten asemaan historiasta, filosofiasta, tutkimustiedoista ja yksittäisten ihmisten kokemuksista – kirjailija on haastatellut kouluikäisiä lapsia ja nuoria mutta myös opettajia, vanhempia ja sosiaalialan ammattilaisia. Puhutteleva teos sysää urautuneet ajatukset raiteiltaan ja herättää pohtimaan tarkemmin kotien ja koulujen kasvatusperiaatteita.




Heidi Tujuselle syntyi kaksostytöt, joiden elämän alkutaival on ollut vaikea. Varsinkin toisen tytön elämän ensimmäiset kuukaudet ovat olleet taistelua lapsen elämästä ja se on aiheuttanut fyysistä ja psyykkistä kuormitusta, jonka alle koko perhe on ollut murtua. Heidin kirja kertoo rakkaudesta, epätoivosta, pelosta, uupumisesta velvollisuuksien ja vastuun keskellä ja siitä kuinka pienet onnen pilkahdukset antavat voimaa kohdata seuraava päivä.








Mitä minun tulisi tehdä, jotta toimisin oikein? 
Tämä etiikan oppikirja antaa valmiuksia eettisen ajattelun ja toiminnan kehittämiseen. 
Se antaa kokonaiskuvan siitä, mistä ammattieettisessä toiminnassa on kysymys. 
Kirja on tarkoitettu ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja ammatillisen opettajankoulutuksen käyttöön etenkin aloilla, joissa eettiset kysymykset ovat olennainen osa asiakastyötä. Kirja soveltuu myös lukemistoksi kaikille asiantuntija-ammateissa toimiville.




Haluaisin niin kovasti OPISKELIJAKSI...



AMK - HAKU  on taas käynnissä... 
Joo, ja mä hain taas. 
Toivon, että nyt olisi mun aika. 
Peukut pystyyn!!

 

Ne, jotka tuovat valoa toisten elämään, ovat juuri niitä,
jotka eivät kykene pitämään sitä itsellään.









Kun kurkoitat tähtiin,
et ehkä saavuta niitä,
mutta eivätpä kätesi tahraannu
maantien kuraankaan.







Elämässä on joskus laitettava asiat uuteen järjestykseen. 
Hetki hiljentymiselle ja aikaa omille ajatuksille on erittäin terapeuttista.
Nyt uusin tuulin ja purjein kohti vuoden pimeintä aikaa ja joulua.




perjantai 16. syyskuuta 2011

Vili must go on...





Minun rakas, paras ystäväni, uskollisin kuuntelijani, koirani . 
Vili eli Leewards Midnite Special, reilu 11v, on tullut elämän tiensä päähän. 



Sanotaan ,että vanhasta koirasta luopuminen on helppoa, 
koska se on jo vanha ja vaivainen. 
Mutta ei , sehän on ollut läsnä jokaisessa päivässäni viimeisen 11v ajan . 
Aina paikalla, matkoilla mukana. Junassa, laivassa, autossa, mökillä, kylässä, lomalla. 
Se on nuollut kyyneleeni, joita on ollut paljon,
elämän eri kriiseihin liittyen. 
Miten mä selviän ilman sitä? 




No joo, sehän on VAAN KOIRA, MUTTA MULLE ÄÄRIMMÄISEN RAKAS .  






keskiviikko 14. syyskuuta 2011

maanantai 12. syyskuuta 2011

Haave, ammatti, unelma... Tavoite...



Minulla on haave, unelma, tavoite.
Milloin sen aika on, en tiedä. 
Mutta aion tehdä kaikkeni sen saavuttamiseksi. 
Minä haluan opiskella lisää, ammattiin, joka on kiehtonut minua jo yli 15 vuotta. 
Minä haluan olla sairaanhoitaja, lisäksi myös kätilö. 
Tätä kohti menen, "baby steps " :eillä kohti unelma ammattia.





lauantai 10. syyskuuta 2011

Saako toivoa...



...rakkautta? Halausta ja syliä? Minä toivon.








Elämän ylin onni on varmuus siitä,
että sinua rakastetaan sinun itsesi takia
- tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta.
Victor Hugo




torstai 8. syyskuuta 2011

Ensikoti

Helsingin ensikoti ry on lastensuojelujärjestö, jonka tarkoituksena on tukea yksinhuoltajaperheitä ja kriisissä olevia vauvaperheitä siten, että lapset saavat kaikissa tilanteissa tarvitsemansa hoivan ja huolenpidon sekä mahdollisuuden ikätason mukaiseen kasvuun.



Toiminnassa Helsingin Ensikoti Ry painottaa seuraaviin arvoihin:


LAPSI ENSIN!
Lapsella on oikeus hyvään elämään. Lapsen oikeuksien toteutuminen on aikuisten vastuulla.

JOKAINEN MEISTÄ ON ARVOKAS
Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ohjaavat toimintaa. Yksilöllisyyttä kunnioitetaan  ja
toiminta on asiakaslähtöistä.

MUUTOS ON MAHDOLLISTA
Jokaisella on mahdollisuus kasvuun ja toivon säilymiseen.

KORKEA AMMATTITAITO
Ammatillisen osaamisen ylläpito ja kehittäminen palvelevat asiakasta.

TURVALLISUUS
Asiakasperheitten hoitoympäristö ja henkilökunnan työympäristö on turvallinen ja viihtyisä. 
Toiminta on taloudellisesti vakaata.



Tämä olisi yksi työ, joka kiinnostaa minua kovasti. 
Ehkä tämä on se väylä, 
jota pitkin lähden toteuttamaan haluani vapaaehtoiseen auttamiseen.

BOLA , odotus - ja imetyskoru

koruja on monenlaisia ja -värisiä



Bola-koru on meksikolainen kaunis helistinkoru odottavalle äidille. 
Korua pidetään riippumassa äidin vatsan päällä ja lapsi voi kuulla korun hiljaisen soinnin kohtuun jo 20 raskausviikosta eteenpäin. 
Syntymänsä jälkeen lapsi tunnistaa korun soinnin
ja koru rauhoittaa vauvaa esimerkiksi imetyshetkissä, 
kun lapsi voi hypistellä korua ja kuunnella sen tuttua sointia. 



Itse en käyttänyt BOLAa kun odotin Beniä, 
silloin niitä ei juurikaan vielä suomesta löytynyt. Mutta olen käyttänyt BOLAa töissä. Hankin sen viime syksynä, kun avustin kehitysvammaista tyttöä. 
Tyttö rauhoittui helposti sylissä kun sai samalla  hypistellä helisevää BOLAa. 
Myös muita ryhmän lapsia, isompiakin, koru kiinnosti kovasti. 
Sillä sai helposti kiinnitettyä lasten huomion ja ryhmän hiljaiseksi. 

Pienten ryhmässä BOLA ja syli on suosittua. Se on juuri sopiva pieneen käteen ja rahalliseen hetkeen sylissä. 



Laaja valikoima löytyy esim . täältä:


Wikipedian mukaan bola on heitettävä ase, joka koostuu kahdesta tai useammasta toisiinsa köydellä kytketystä pallosta. Bolaa käytetään pyydystämiseen heittämällä se siten, että pallot kietovat köydet uhrin jalkojen ympärille. Ei anneta tämän määritelmän häiritä  ;) . Bola  on oikeasti huippujuttu!

Minun BOLA on tälläinen

Bola-koru helähtää kauniisti kun sitä liikuttaa. 
Ääni muistuttaa tuulen kuiskausta, 
sen kuulee, mutta sitä ei kuitenkaan kuule. 
Ääni on juuri niin voimakas, että se kuuluu korun
kantajalle, mutta ei  kaikille ohikulkijoille.

Kirppislöytöjä.

Kerrankin löysin jotain Benille kirpparilta!
Yleensä tuon ikäisten poikien vaatteet on jo niin huonossa kunnossa, 
että niitä ei kirpparilta löydy. 
Tälläisiä löysin :

Timberland uudenveroinen neuletakki 2e



2 urheilupaitaa ja kahdet sortsit parkour jumppaan tai sisäliikuntatunnille. Sisäpelikengät, pitää olla koulussa. yht . 7e.


Uudenveroiset adidas housut kouluun ja lätkään, 4e.




Sisäliikuntavaatteille ja kengille pussi kouluun, 0,40e.


Löysin jotain myös itselleni, useamman kirpparin 
ja kierrätyskeskuksen summana löytyi nämä :

Ammattikirjallisuutta, haaveammattiin liittyen. Suurin osa 1e kpl tai ilmaisia.


Päiväkotikäyttöön kivoja kirjoja, osa niin, että voin leikata niistä kuvia lorukortteihin. Nämä yht. 3e. 




Kassi 0,70e.


Ihana lammas ja vauva lammas <3 , 1e

Benille ja veljeni lapsille sain viimein etsimäni kirjat heidän syntymävuosiltaan.
Kaikki ovat koululaisia ja osaavat lukea, 
joten synttäripaketeista löytyy seuraavalla kerralla lahjan lisäksi myös oman syntymävuoden kirja.