sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kalevala Koruja

Näin  netissä kuvan kauniista korusta ja yllätyin , kun huomasin sen olevan kalevala koru. 
Koru on Jona ja Mai .



Jona: Onnellisen ihmisen ilonkyyneleestä syntyy veden alle pieni helmi. Helmi kimaltelee vedessä houkutellen luokseen Jonan, ikuisten tarinoiden onnenkalan. Leikitellen Jona jahtaa helmeä, kunnes saa sen pyydystettyä ja kuljettaa sen mukanaan pohjanotkoon. Siellä laineet luovat helmen ympärille ketjun, jonka Jona lukitsee itselleen ainiaaksi.

Mai: Kerran elämässä merenneidoilla on mahdollisuus valita, uivatko he ainiaan sulavasti vedessä vai nousevatko he kahdelle jalalle ja luovat elämänsä uudelleen maan päällä. Hetkenä, jolloin merenneito päättää toteuttaa unelmansa ja suuntaa kohti uutta, hän jättää rannalle pyrstön. Pyrstö hautautuu hiekkaan, missä se vetää puoleensa meren kultaisimmat tyrskyt ja kimaltavimmat kuunsillat ja jähmettyy hiljalleen metalliksi.  


Tämän hetkinen onnen koruni, rakkain koruni on Kalevalan Koru Euran Sydän. 
Jos tarvitsen mukaani erityistä onnea tai rohkeutta, niin tämä koru löytyy kaulastani ;)  . 
Ja tietysti myös aivan arkenakin. 




 Silloin joskus kauan sitten, kun olin rippikouluikäinen niin nämä olivat tosi suosittuja.
Pitkässä ketjussa pullea lintu. Muistatteko? 






Ja lakkiaisten aikaan taisi nämä olla pop... 



Oikeastaan en ole kovin innostunut koruista. 
Johtuu ehkä siitä, että olen allerginen rihkamalle, siis ne alkavat heti kutittamaan. 
Sormusta pidin tosi mielelläni, enkä ottanut koskaan pois. 
Muita sormuksia kuin kihla- ja vihki, en osaa käyttää. 
Nyt taidan kuitenkin alkaa haaveilemaan tuosta Kalevalan Jona ja Mai korusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti